tää on takuu varmasti viimenen postaus jonka teen tätä aihetta koskien, vaikka se koskee mua vielä pitkään. mä oon vaan niin vitun kyllästyny siihen, että mä yritän ja yritän ja minkä takia? nähtävästi en minkäää. vituttaa ku mä pystyisin kyllä siihen mitä toinen halus alun alkaen ja nyt se ei näytä kykenevän siihen itte. enkä haluaisi ainakaa uskoa, että se olis vaan haluamisesta kiinni. mä oon antanu anteeks, jatkanu eteenpäin mut en voi väittää, etteikö kaikki koskettaisi mua vieläki. emmä vaan voi mun ajatuksille mitää, eikä ne jätä mua rauhaan.
en oo ikinä uskonu sitä, että mustasukkasuus olis välittämistä, mut todistetusti oon ollu väärässä kokoajan. oon aina ollu myös siinä uskos, etten mä oo mustasukkanen ihminen, mutta se oli ilmeisesti toinen asia, joka mulle on vastikään selvinny. en tajua kuinka ihmistä voi ees suoraan sanottuna vituttaa niin paljo semmoset typerät pikkujutut, joilla ei oikeesti pitäis olla mitään arvoa. tympeintä on vaan huomata, että sä et oo toiselle enää mitää vaikka ennen oli niin paljo. ja nyt semmoset ihmiset, joiden ei (mun mielestä) pitäis olla niin onki yhtäkkiä paljo mua tärkeempiä, kiinnostavempia ja ilmeisesti myös parempaa seuraa. ehkä mun pitää vaan todeta milhousen tavoin, että "but my mom says i'm cool." vitut.
"it's been months and for some reason i just can't get over us.
and i'm stronger than this, enough is enough. no more walking
around with my head down. i'm so over being blue, crying over
you. and i'm so sick of love songs, so tired of tears. so done
with wishing you were still here. said i'm so sick of love songs,
so sad and slow. so why can't i turn off the radio? ~~ i'm so
fed up with my thoughts of you and your memory. and how
every song reminds me of what used to be."
ja kyllä, mä myönnän että kaikki nuo sanat on totta. mä en vaan voi valehdella itelleni. mun on vaan pakko pystyä tekemään joku muutos ja alkaa hyväksyä asioita. se on vaan fakta, että kohta mulla ei oo ympärillä enää palaakaa minkäänlaisesta tukiverkostosta ja mun on saatava itteni kuntoon. jostain se on pakko alottaa vaikka sattuu niin saatanasti. mä oon yrittäny olla niinku whatever mutta ei se loppupeleis ihan niinkää mee. kaikki olis niin paljo helpompaa jos osais ja pystyis puhumaan.
ja vaikka te varmasti aina luulette tietävänne mistä mä puhun niin luulkaa vaan, luulemiseksi se jääki. tää on kuitenki mun blogi, mun elämä ja mun ongelmat. mutta hei tehkää vaan omia johtopäätöksiä ja muuta mukavaa koska mua ei oikeestikkaa kiinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti