your head and your heart aren't on the same page

mä en voi kiistää etteikö mulla olisi paljon. nii paljo hyvää ja sellasta mitä pitäs arvostaa. ja arvostanki mutta tiedän myös etten tarpeeksi. ne sanomattomat asiat pyörii mun päässä kokoajan vaikka pelkään niitä aina eniten. ihmismieli on niin saatanan jälkeenjääny. tälläki hetkellä voisin olla onnellinen monesta - onhan mulla hyvät ystävät, perhe, koti, lemmikit, ne on terveitä ja mäki uskottelen itelleni niin.

"good things come to those who wait, well the lights were up 

and it was getting late. ~~ looking back now, i don't remember a thing. 

we don't talk about the writing on the wall, somedays we don't talk 

at all but when the lights are dim and my time is free... well it's funny 

how time just seems to fly, you blink your eyes and it'll pass you by."

silti se epäonnistumisen, riittämättömyyden ja toivottomuuden tunne pelottaa mua niin paljo, että se on jo sairasta. pelkään menettämistä ja pelkään kiinni pitämistä. mähän sanoin, että kaikki muuttuu tammikuus ja niin se tekee. tammikuussa kaikki lähtee, kaikki katoaa ja jättää mut. oon epäonnistunu, riittämätön ja toivoton. joka vuosi sama kaava, eikö se koskaa muutu?

"same old routine, same old blue jeans, same old nightmares, 

different dreams. funny how quick the days turn into years, 

funny some people stay, some disappear. ~~ ain't it funny how 

you miss someone when you're sat there next to them at home? 

ain't it funny how hard we try to change like we're made out of stone."

millä mä voin yrittää päästää irti jossen oo koskaa edes pitäny kiinni? se on sairasta. musta tuntuu, että mä ikävöin kotia ja ystäviä, vaikka mulla on ne vielä. mutten tiedä onko ne enää täälä, voiko ne edes olla enää. antaisin mitä vaan jos saisin olla jossain, joskus ja jonku kanssa onnellinen. kaikki viedään multa aina pois. liian aikasin ja ihan liian kauas.