ne pitää mua ja mä pidän niitä hulluina

"auta mua en selviä yksin, pyhiä toiveita väärin käsityksin. halusin yrittää mut suu käskee vaieta. kysyt mitä kuuluu, on ollu hiton vaikeeta. auta mua, en selviä yksin, pyhiä toiveita väärin käsityksiin. halusin yrittää mut suu käskee vaieta. kysyt mitä kuuluu, on ollu hiton raskasta. ~~ unohda itsesi, mä tarvitsen sua kuunteleen. ja sun puheillas me selviydytään kaikest siit, nyt tultiin puhuu siitä mistä ennen vaiettiin. mä en ollu hyvä koulus, en saanu hyvii papereit, en jaksanu skarppaa enkä muuttaa mun asennetta. mä olin villi ja toisin sanoen mun oli aika kasvaa, mut en kasvanu varoen siks rämpiny suossa, käyny läpi draamoja. nyt mä puhun menneist ja revin auki haavoja, tiedän et maailma ei oo ruusuil tanssimist mut mun häissä mä tuun tanssimaan mun valssini. mut siihen asti kestän paineet kuin mies ja mitä mä oon huomenna se me nähdään viel. poltin siltoja, mut en omast mielestä, ei ollu tahallista saada vihaa viisistä enkä mä vihaa sua, en tunne tarvetta. ja kuule kyl, on jääny arvet kans. mut näin se menee, se on elämämme virta ja nää on niit asioita mist oon aina hiljaa.  ~~ on pakko sanoa tää vaikken haluis vuodattaa mut joskus tuntuu et mun tekis mieli kuolla vaan. mä otan juotavaa ja huolet hävii kanssa, mut masennus kyl palaa huomenna kankkusen kanssa ja puolet pahempana. mua hävettää myöhemmin mut valo tunnelin pääs saa mut feidaa pyövelin. monet päivät ja viikot ollu karuja, mut ikin en oo viillelly saati sekoillu tabuilla. kun mä oon opetellu näkee hyvät puolet, myös suurimmat stressin aiheet. ~~ ku mä meen kouluu, on ku pappi vietäis bordelliin. jo pieni yrittäminenki näkyy harmeina, pahimmat painajaiset nään ku mä oon valveilla."

multa puuttuu se vieläki. inspiraatio, motivaatio. on vaa tää frustraatio.

melkein vois tehä runon tähän, se jatkuis kutakuinki näin että,

tää sivilisaatio vituttaa enemmän ku kastraatio.

tiotiotio. vittu. miksen keksi mitää?
en vaa jaksa koulua enää.

se on liikaa.