taas. mun suu vääntyy tiukkana viivana alaspäin ja silmissä sama tyhjä katse, jonka mä tunnistan jo itekki. mua ahistaa ja paljon. niin paljo, etten muistanu et se tuntuu näin pahalta. viimekerrasta onki vierähtäny ja ihan tosissani luulin, ettei tätä tulis enää. ja nyt. miksi nyt? vaikka oon tienny kaiken kokoajan.
en nukkunu viimeyönä. yhtää. ajatukset vaa sinkoilee enkä voi päästää niistä irti. tuntuu ku päästäis irti muistoista. enkä uskalla tehä sitä, ne tekee mut niin onnelliseksi. vaikka kohta ne tekee mut onnettomammaksi ku koskaa ennen, uskoisin. makaan vaan silmät auki ku en uskalla sulkea niitä. en halua ajatella mitää.
miks mä valitan? oon tienny kaiken kokoajan. iteppähän annoin tän tapahtua. taas.
toivon vaan et tää loppuis. vaikka oikeesti en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti