mul on luulotauti ja paha tapa sulkee silmäni

vittu. kaikki on ihan sairasta. ehkä mä oon sairas? eilinen oli paska ja paras. mua vitutti taas niin armottomasti et teki mieli mennä pihalle, vetää alkkarit pään yli ottalle, juosta ympyrää ja huutaa allahia apuun. kyseinen ihminen ei oo ikinä saanu mua tollaselle tuulelle mut ehkä se ei johtunukkaa siitä itestään vaan siitä missä se oli. ja tietenki neuroottisesti vittuuntuneena äpärä-ämmänä sain kauhean paskamyrskyn aikaseksi aiheesta. tiedän kyllä, olen ihana ihminen.

"mä otan nykyään varoen vastuuta kestään, en anna kenkien kastua. 

vaikka konnat osaa väistää monii mutkii, ihmettelen välil että miten 

onnistutkin rikkoo mua vastaan, tai niin mä väitän. syvemmälle jään 

joka päivä omaan päähän, siellä annan kasvaa rauhassa mun vikojeni."

mutta kuitenki illan aikana tapahtu jotain sarjassamme erittäin perkeleesti hämmentävät asiat. voiko ihminen enää tulla hetkellisesti onnellisemmaksi siitä, että toinen kysyy mitä kuuluu? epäilen. ensimmäisen jukuripään feidatessa mut (tai siis meidät) ei meillä ollu enää mitään kyytiä kotiin jumalan selän takaa keskellä yötä mutta kuin ihmeen kaupalla tämä kyseinen henkilö tarjos meille kyydin. onneksi edes muistin kiittää vaikka henkisesti tuntu siltä ku oisin jurrannu viimeset kolme tuntia pesukoneessa. olin niin sekasin etten tienny kuinka päin olla ja oon edelleen, eli se ei johtunu vain viinasta..

"ja jos ei tykkää tutustua itteensä, parempi tehä muuta ku musaa, 

ihan turha itkeä. ku kilokaupalla mulla varastos shaibaa, syvä 

analyysi ihan joka vaivaan. mut saa hukkuu muut elementit veteen, 

mulla on varpaista asti sementtiä reiteen. ilman yhteisön painetta, 

mut samal ilman vertaistukea ja mainetta."