mä vihaan ystävänpäivää, lähes yhtä paljo ku joulua. se on ihan yhtä merkityksetön mulle ku juhannus, pääsiäinen tai isän- ja äitienpäivät. en tajua mitä järkeä siinä on, että päätetty merkitä kalenteriin yks päivä, jollon pitäis muistaa ystäviänsä ja muita rakkaita. vittu yks päivä ei oo paljo siihen nähden paljoko niitä oikeesti pitäis arvostaa. ei se oo se yks päivä, eikä edes kaks tai kolme ku sitä arvostusta, huomiota ja kunnioitusta pitäis antaa niille jotka sitä ansaitsee, niille kuuluu antaa sitä joka päivä. ei vaan sinä neljäntenätoista helmikuuta. esim isät ja äidit, niitä pitäis suoranaisesti palvoa jokahetki ihan vain siitä syystä, että ne ylipäätänsä on olemassa! ja sitte risoo niin maan perkeleesti myös se, että jotkut ottaa itteensä siitä ku niitä ei tuona päivänä muisteta erityisesti. mä en ainakaan muista sillon ketää. ne jotka on mulle oikeesti rakkaita ihmisiä varmasti myös tietää sen ilman mitää ruusuntuoksusia suklaakohvehti rasioita sydämenmuotosilla korteilla varustettuna. vittu.
"jos rakkaus on tätä, en tahdo tietää mitä on välinpitämättömyys ja itsekkyys. jos rakkaus on tätä, niin kerrro mulle mitä on väkivaltaisuus ja viha. jos tää on rakkautta, puhdasta kauneutta, se tekee kipeää, jättää jäljen sisimpään. jos rakkaus on tätä, niin mä en tarvii sitä. valitsen yksinäisyydenkin mieluummin. jos rakkaus on tätä, niin mä en tarvii sitä, se tekee liian kipeää.
en jaksa riidellä enää, en valvoo yhtään enempää. muuten en selvii minäkään, tää tekee liian kipeää. jos rakkaus on tätä, niin näytä mulle mitä on se, kun ei enää välitä, kun tiensä yksin kulkee ja sulkee oven takanaan. jos rakkaus on tätä, niin mä en tarvii sitä. valitsen yksinäisyydenkin mieluummin. jos rakkaus on tätä, niin mä en tarvii sitä, se tekee liian kipeää. valitsen yksinäisyydenkin mieluummin jos rakkaus on tätä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti